Monday 24 November 2014

007 Travelers haastattelee: UNICEF Suomi / Liisa Susiluoto

Liisa Susiluoto
Kuka: Liisa Susiluoto, Varainhankintajohtaja, UNICEF Suomi
Missä: UNICEF Finland, Helsinki
Milloin: 11.9.2014

Kertoisitko itsestäsi ja UNICEFin toiminnasta
Olen varainhankintajohtaja ja se tarkoittaa sitä, että vedän Suomen UNICEFin varainhankintayksikköä, ja keräämme 18-19 miljoonaa euroa vuodessa maailman lapsille. Varoilla turvataan lapsen oikeudet kaikkialla maailmassa, mikä on johtanut mm. lapsikuolleisuuden laskuun. Lapset jäävät henkiin. UNICEFin apu menee sinne missä lapset voivat heikoimmin maailmassa.

UNICEF on jokaisessa maailman maassa, me autamme lapsia kaikkialla missä lapset tarvitsevat apua, myös Suomessa, mutta apu on esim. kansainvälisyyskasvatusta, ei rahaa. Avustus menee aina sen mukaan missä lapset voivat huonoiten. Sotatilanteissa esimerkiksi. Syyriassa huonoiten, Etelä-Sudanissa, ja muissa hätätilakohteissa. On olemassa valtavia maita kuten Intia, jossa Bond-leffaakin on filmattu. Olen Delhiä katsonut avustustyöntekijän näkökulmasta; siellä katulapsiongelma on valtava.

Siinä täytyy antaa pisteet Bond-leffoille, että he liikkuvat aidoissa ympäristöissä, vaikka siellä tapahtuu aivan hulluja asioita. Siinä ajassa kun niitä elokuvia tehtiin, se on ollut todella eksoottista.

Miten Sir Roger Mooresta tuli hyvän tahdon lähettiläs?
Sir Roger Moore on kutsuttu, hänet nimettiin lähettilääksi 9.8.1991. Kutsut menevät pääjohtajan nimissä, mutta ensin ryhmä tarkastaa taustat. UNICEFin lähettilään kriteerit ovat hyvin tiukat.

Roger Moore tuli hyvän tahdon lähettilääksi Audrey Hepburnin jälkeen, ja juuri hän oli innostanut Roger Mooren mukaan. Audrey Hepburn kävi Suomessa ennen kuolemaansa rakkaansa kanssa, ja he olivat perhetuttuja Roger Mooren ja Kristina Tholstrupin kanssa. Audrey Hepburn arveli Roger Mooren voivan sitoutua UNICEFin toimintaan.

Mitä hyvän tahdon lähettilään tehtäviin kuuluu?
Tehtäviin kuuluu olla käytettävissä silloin kun kutsu käy ja tottakai he voivat valita, ja tuoda UNICEFin työtä esiin omissa yhteyksissään ja piireissään ja heille tehdään vuosisuunnitelma mitä on tulossa. Jos esim. haluamme Roger Mooren tänne Suomeen UNICEFin hyväksi, kirjoitamme kirjeen New Yorkiin UNICEFille. Siellä on henkilökunta pitämässä huolta näistä asioista.

Kun nämä lähettiläät nimitetään UNICEFin lähettilääksi niin haetaan ihmisiä joiden sydämessä on suuri paikka lapsille, kuten Rogerilla on. He käyvät kentällä ja heistä otetaan virallisia kuvia mutta kenttämatkat ovat olleet jokaiselle niin suuria elämyksiä, että he puhuvat kerta toisensa jälkeen niistä kohtaamisista lasten kanssa joiden elämää he pystyvät auttamaan. Kun he tulevat Suomen kaltaiseen maahan, ihmiset tapaavat heitä ja UNICEF saa nimeä, lahjoitukset kertyvät maailman lapsille. Lähettiläät saavat 1 dollarin vuosipalkkion pääjohtajan kädestä joten he ovat ainakin olleet ”palkkatyöläisiä” . Lähettilään tehtävä on jatkuva, voi olla elinikäinen; kerran lähettiläs, aina lähettiläs. Viimeisin asia jonka muistan Sir Rogerin ottaneen haltuunsa, on se, että hän on erityisesti edistänyt testamenttilahjoituksia UNICEFin hyväksi.


Miten lähettilästoiminta alkoi?
Toiminta alkoi 50-luvun alussa, v. 1954, silloin tuli ensimmäinen lähettiläs Danny Kaye, lähettiläitä alettiin kutsumaan 80-luvulla. Taiteilijat toimivat UNICEFin hyväksi, esim. Marlon Brando oli Suomessa UNICEFin nimissä v. 1967, mutta hän ei varmaankaan ollut silloin vielä hyvän tahdon lähettiläs, toimi kuitenkin järjestön hyväksi, vaikka nimitystä ei silloin vielä käytetty.

Alunperin järjestöllä oli ajatus, että kutsuttiin Danny Kaye,  - joka tunsi pääjohtajan - ainoaksi hyvän tahdon lähettilääksi, mutta myöhemmin merkittävät näyttelijät ilmaisivat halunsa toimia maailman lasten hyväksi ja UNICEFin pääjohtaja Jimmy Grantin (James P. Grant) aikana tästä tuli systemaattinen toimintatapa. Malli on  Amerikasta, jossa hyvän tahdon lähettiläät kentällä käytyään pitivät myös suuria gaalaillallisia, joissa oli poskettoman kalliit liput. Tällä tavalla kerättiin rahaa. 

007 Travelers kävi Tukholmassa, Ruotsissa Unicefin hyväntekeväisyysgaalassa. Samalla juhlimme From Sweden with Love -sivuston 10-vuotisjuhlaa. Gaalaliput maksoivat 2000 SEK/kpl. Tuotto meni Ruotsin UNICEFin hyväksi.
Eli se oli siis uskollinen tälle samalle ajatukselle. Joskus ajattelimme, että Suomessakin voisi olla tällaista, ja tänä päivänä se onnistuisikin, mutta 30 vuotta sitten se ei olisi tullut kuuloonkaan, koska ihmiset olisivat katsoneet nenänvartta pitkin niihin aikoihin. Kun viestintävälineet kehittyivät ja kanavat lisääntyivät, todettiin, että lähettiläitä tarvitaankin enemmän ja alettiin kutsua mukaan erilaisia julkisuuden henkilöitä. Nyt ovat mukana esim. Mia Farrow, David Beckham. Kaikki vanhat ovat niitä suosituimpia. Lionel Messi on tällä hetkellä varmaan kuuluisin urheilupuolen lähettiläistä. Meillä on myös suomalaisia hyvän tahdon lähettiläitä kuten Susanna Haavisto ja Eija Ahvo. Kansallinen toimintamme tämän osalta alkoi 20 vuotta sitten.


Olet tavannut monta kertaa Roger Mooren. Kertoisitko hänestä
Kaikki maailmantähdet jotka ovat täällä käyneet ovat arvostaneet kotoista ilmapiiriä.
He elävät hyvin kiivasta julkista elämää. Ja siihen aikaan kun he ovat tulleet Suomeen, he ovat aivan rauhassa saaneet kävellä täällä. Viimeisen kerran kun tapasin Roger Mooren  4.5.2009 hän oli täällä vaimonsa Kristinan kanssa ja meillä oli todella hauska 4-tuntinen tapaaminen, vaikka kahteen tuntiin oltiin vaan varauduttu. Mooren pariskunta viihtyi pöydässä. Meillä oli todella hauskaa ja Pentti Arajärvikin oli siellä, hän on meidän suojelijamme ja puheenjohtajamme. Kun Sir Roger tulee käymään, olemme aina majoittaneet hänet hotelli Torniin. Ensimmäisellä kerralla hotellissa ei ollut vapaana kuin pienempi huone, jota Sir Roger luonnehti siivouskomeroksi. Sviitti tuli sitten myöhemmillä käyntikerroilla. (Huone nro 431)

Roger Moore - sviitti / Solo Sokos Hotel Torni
Hänellä on ilmiömäinen muisti, olen tavannut hänet kolme kertaa eri yhteyksissä ja hän muistaa aina sanoa "Oh, Liisa". Se on niin hämmentävää ja amerikkalaista ja viehättävää. Hän on opiskellut tai muistaa aina ihmisten nimet.

Liisa Susiluoto ja Sir Roger Moore.
Tämä kuva on Liisa Susiluodon valokuva-albumista.


Kun tapasimme toukokuussa 2009, Roger Moore kertoi mikä on filmatessa vaikeinta: olla sileäksi silitetty paita päällä, tukka järjestyksessä, hikoilematta ja näyttämättä minkäänlaisia rasituksen merkkejä, vaikka on toimintaelokuvan tähti. Hänen mielestään on posketonta tehdä hirvittäviä temppuja eikä saa olla hikikarpaloitakaan. Hän on myös sujuva tarinankertoja, ja osaa huomioida muut henkilökohtaisesti.

Roger Moorelle oli elämys kävellä Esplanadin puistossa Kristinan ja minun kanssa ilman yhtään turvamiestä. Oli keväinen ilta ja mukava sää, kävelimme siellä, eivätkä ihmiset kiinnittäneet mitään  huomiota meihin. Roger Moore on viimeisin hyvän tahdon lähettiläs, joka on käynyt Suomessa. Hänellä oli tapaamisia tärkeiden ihmisten kanssa, ja olemme myös aina yrittäneet järjestää tapaamisen toimistomme kanssa. Niin myös silloin vuonna 2009.

Hän myös avasi UNICEF-kävelyn "välivisiitillään" vuonna 2005 ja hänellä oli erilaisia rooleja UNICEFin nimissä. Tämä käynti vuonna 2009 oli sellainen, että hänellä oli myös omia asioitaan samaan aikaan, eli oman kirjansa esittely. Roger Moore ei ole käynyt tässä Kalasataman rakennuksessa, vaan aiemmissa tiloissamme Lauttasaaressa, Perttulantie 6:ssa.

Roger Mooren omistuskirjoitus Liisa Susiluodolle kirjaan
 "Nimeni on Moore, Roger Moore" ("My Word Is My Bond")


Roger Moore on avannut Suomessa UNICEF-kävelyn. Mistä kävelyssä on kyse?

UNICEF-kävelyn malli on Hollannista 1999. Silloin ei ollut tavallista matkustaa ulkomaille oppia saamaan. Pääsin päiväksi Haagiin, ja sain sieltä materiaalia, jossa on heidän koulukävely. Se ei ollut varainhankinnallinen vaan oppilaiden aktivointia. Olen kääntäjä koulutukseltani ja käänsin materiaalin hollannista suomeksi ja sain jonkun rehtorin mukaan siihen ja yhden koulun kokeilemaan sitä ja sen tavoitteena on tietysti apu maailman lapsille. Tärkeintä on kokemus lapselle, että hän voi päättää paljonko rahaa kertyy hänen kävelymatkansa mukaan. Se voimaannuttaa lapsen. Tämä on yhä UNICEF-kävelyn idea, että lapsi saa kokemuksen, että hänellä on merkitystä. Vuosittain yli 180 000 lasta osallistuu UNICEF-kävelyyn.  

Onko Roger Moore ”feissannut”?
Meillä on Islannissa UNICEF-komitea ja se on hyvin omintakeinen. Islannissa on yli 200 000 ihmistä ja hyvin paljon UNICEFin kuukausilahjoittajia. Valtava määrä pienellä saarella. Kun he aloittivat kuukausilahjoitusohjelman, pääsihteeri kävi täällä ja kysyi, miten meidän feissaus toimii. Me kerroimme ja opetimme kaiken feissauksesta. Hän kutsui Roger Mooren feissamaan yhdeksi päiväksi Reykjavikin kaduille, ja totesi hänen olleen yksi parhaista feissareista. Kaikki eivät edes tunnistaneet häntä. Ja sillä tavalla UNICEFkin on vienyt Roger Moorea paikkoihin joissa hän ei ole filmannut. Ne ovatkin olleet paljon tiukempia tilanteita ja todellisia.

Suosikki Bond-näyttelijäsi?
Roger Moore on suosikkinäyttelijäni Bondeista.

Paras Bond-elokuva?






Suosikkimatkakohteesi
Intia ja Keralan alue, elämänmeno yleensä ja erityisesti Intian tanssi- ja temppelijuhlaperinne ovat äärimmäisen kiinnostavia. Matkat ovat raskaita reppureissareina, ei ole omia autoja vaan kuljemme siellä mieheni kanssa kirjaimellisesti rinkka selässä ja busseja odottaen. Työn puolesta paras kohde on Nepal ja erityisesti sen tuntemattomampi länsikolkka. Onhan siinä sitä jotain kun katselee Mount Everestiä.

Liisa Susiluoto kuvaamassa kyläkoulun lapsia Nepalissa vuonna 2009.
UNICEF on tukenut koulun kunnostusta ja opetusvälineitä kuukausilahjoittajien tuella.
Tämä kuva on Liisa Susiluodon valokuva-albumista.

Missä haluaisit matkustaa?
Olen sen verran käynyt kehitysmaissa, joten haaveni olisi käydä Euroopassa museoita koluamassa. Myös Pohjois-Afrikan museoissa haluaisin käydä, mutta maiden tilanne on tällä hetkellä vaikea. UNICEFin matkoilla ei jää juurikaan vapaa-aikaa katsella nähtävyyksiä, ne ovat sen verran täysiä. Viikon matkalla saattaa olla tunti vapaata.
On kuitenkin huikeaa esim. Saharassa kun seuraa kuinka kuljettaja suunnistaa tähdistä pimeällä aavikolla. Olen matkustanut Katri Helenan kanssa Nepalissa. Hän tuli myöhemmin Eija Ahvon ja Susanna Haaviston jälkeen hyvän tahdon lähettilääksi.

Viimeisin matkani oli Pirkko Mannolan kanssa, koska hän tanssi tähtien kanssa (Tanssii Tähtien Kanssa). Shown viimeinen lähetys on UNICEF-show. Tänä vuonna lähetys on 30.11.2014, "Tanssii Tähtien Kanssa UNICEF". Tavoitteena on saada lisää kuukausilahjoittajia.

Linkit:
UNICEF Tanssii Tähtien Kanssa
MTV Tanssii Tähtien Kanssa UNICEF


UNICEF toimii kaikkialla maailmassa ja helpoin tapa avustaa on kuukausilahjoitus.
Jos haluat auttaa maailman hädässä olevia lapsia, liity kuukausilahjoittajaksi.
Lisätietoja UNICEF-toiminnasta Suomessa www.unicef.fi ja maailmalla www.unicef.org


No comments:

Post a Comment

Unfortunately we don´t publish links or advertisements.